Tietoa meistä

FC Saukkolan Pallo ry on ent. Nummi-Pusulassa 2002 perustettu jalkapalloseura. Haluamme tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa omassa lähiseurassa.

FC SauPa:ssa pelaa ja harjoittelee hieman alle parisataa pelaajaa seitsemässä ikäkausijoukkueessa. Toimintaa pyörittää melkein 50 vapaaehtoista valmentajaa, apuvalmentajaa, huoltajaa, joukkueenjohtajaa ja muuta toimihenkilöä.

Miten pääsee mukaan

Etsi yhteystiedoista oman ikäryhmäsi joukkueen tiedot ja ota yhteyttä, kerromme mistä meidät milloinkin löytää. Kesäisin harjoitellaan ja pelataan ulkona, talvella pääosin sisällä. Kaikkiin joukkueisiin pääsee mukaan vaikka heti. Aiempaa pelaajataustaa ei tarvita.

Myös vanhemmilla on mahdollisuus osallistua – joko FC SauPa Women– tai FC SauPa Äijät -joukkueissa pelaajana ja/tai joukkueiden valmentajina, huoltajina, joukkueenjohtajina, seuran hallituksen jäseninä tai seuran muina toimihenkilöinä.

Tervetuloa mukavaan toimintaan mukaan – meillä mennään peli-ilo edellä!

Mitä pelaaminen maksaa

Jalkapallo on eräs edullisimmista ohjatuista harrastuksista. Alla on eritelty lyhyesti mistä harrastuksen kustannukset muodostuvat (lisenssi+vakuutus, seuran jäsenmaksu, joukkueen kausimaksu ja varusteet).

Palloliiton pelilisenssi (Pelipassi/Korttelipassi ja vakuutusmaksu)

Palloliiton lisenssi

Pelaamiseen Palloliiton alaisissa joukkueissa tarvitaan lisenssi (pelipassi), jonka hinta riippuu siitä, sisältääkö lisenssi pelaajan vakuutuksen (kts. alla).

Vakuutus

Lisenssin lisäksi kilpailutoiminnan kattava vakuutus on pakollinen kaikille lapsille ja nuorille. Aikuisille vakuutus on pakollinen/suositeltava sarjatasosta riippuen. Voit hankkia vakuutuksen helposti lisenssin hankinnan yhteydessä Palloliitosta.

Jos lapsella on jo erillinen vakuutus joka kattaa myös kilpailutoiminnan, toimita todistus sellaisen vakuutuksen olemassaolosta joukkueenjohtajalle.

Voimassaoleva vakuutus on edellytys joukkueen toimintaan osallistumiselle.

Palloliiton hinnasto eri lisenssituotteille

Seuran jäsenmaksu

Palloliiton alaisissa sarjoissa pelaajan tulee kuulua johonkin Palloliittoon kuuluvaan seuraan. Seuran toiminnasta, vaikka perustuu täysin vapaaehtoisten työpanokseen – aiheutuu kustannuksia (esim. nettisivut, MyClub jne.) joita katetaan seuran jäsenmaksuilla.

Vuoden 2021 jäsenmaksut:

  • henkilöjäsenmaksu 25€
  • kannatusjäsenmaksuksi 20€

Jäsenmaksut laskutetaan vuosittain JOULUKUUSSA, kausimaksut kolmannesvuosittain tammi-, touko- ja syyskuussa.

Kannatusjäseneksi voit liittyä ilmoittamalla tietosi seuran rahastonhoitajalle tai kenelle tahansa SauPan joukkueenjohtajalle – kannatusjäsenmaksusta saat tämän jälkeen laskun.

Joukkue- / kausimaksu

Joukkueen pelitoiminnasta muodostuvia kustannuksia katetaan joukkueen kausimaksuilla. Kausimaksun määrästä päättää seuran hallitus.

Vuoden 2021 kausimaksu:

  • 2014-2015 syntyneet: 75€
  • muut ikäluokat: 180€

Kausimaksut laskutetaan kolmessa erässä vuosittain.

Seuravaatteet ja varusteet

Harjoituksissa käydään tyypillisesti millä tahansa jalkapallon harjoitteluun soveltuvalla asulla ml. säärisuojat (pakolliset) ja vesipullo. Kesällä nappikset ja sisäkaudella sisäpelikengät.

FC Saukkolan Pallo ry on solminut yhteistyösopimuksen Umbron sekä Lohjan Intersportin kanssa. Saamme Umbron tuotteita edulliseen seurahintaan. Myös muiden tuotteiden osalta kannattaa kysyä alennusta.

Tarkemmat tiedot löytyvät MyClubista tiedotteena: SauPan seuravarusteiden koot ja hinnasto. Seuraa myös tiedotteita mahdollisista varusteiden yhteishankinnoista ja kampanjoista.

Joukkueiden some-tileiltä voi myös löytää pieneksi jääneiden varusteiden kirppistoimintaa.