Syyskokous 29.10.2013

FC Saukkolan Pallo ry:n syyskokous pidettiin 29.10.2013.

Vuonna 2014 hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Tomi Koponen, vanhoina jäseninä Heidi Saukkola, Riku Kojola, Minna Juolahti ja Taru Tupola. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jarkko Nissinen ja Stefan Karsten. Hallituksen varajäseniksi valittiin Arto Westman ja Mikko Nikander.

Syyskokous päätti pitää seuran jäsenmaksun entisellään eli 20€/jäsen tai 50€/perhe. Kannattajajäsenmaksu on 50€. Seura suosittaa myös, että ainakin toinen vanhemmista/pelaaja liittyy myös seuraan ja antaa tukensa toimintaan tätä kautta.

Päätettiin myös 1.1.2014 alkaen ottaa käyttöön kausimaksu/pelaaja. Hallitus valtuutettiin päättämään kevät ja -syyskausimaksun summasta. Kausimaksuilla katetaan esim. harjoitusvälinehankintoja sekä harjoitusten kenttä- ja salimaksut.

Syyskokouksen jälkeen käytiin läpi Joukkueiden Pelisääntöjä 

Huomioikaa erityisesti, että FC SauPa edellyttää, että 1.1.2014 alkaen pelaajilla tulee olla voimassa Suomen Palloliiton pelipassi ja vakuutus, jotta otteluissa ja harjoituksissa on vakuutus tapaturman varalta. Pelipassin hakemisen hoitaa keskitetysti seura ja se laskutetaan jäsenmaksun kanssa.

Nimenhuuto.com -palvelusta löytyvät harjoitusajat ja paikat sekä turnaukset, joihin osallistutaan. Nimenhuudossa turnausilmoittautuminen on sitova ja näiden ilmoittautumisten perusteella valmentajat ilmoittavat joukkueet turnauksiin/otteluihin. Jatkossa äkillisistä muutoksista (alle 2vrk tapahtumaan) harjoitusaikoihin yms. ilmoitetaan tekstiviestillä – ilmoitathan puhelinnumerosi sähköpostilla info@saukkolanpallo.fi .

Omien peliasujen hankinnasta Juniorien ja Nappuloiden joukkueille keskusteltiin ja Heidi Saukkola selvittää kustannuksia paita-shortsit-sukat -setille. Lisäinformaatiota tulee Nimenhuudon kautta.

Myös Juniorit harjoittelevat tästä eteenpäin 2x viikossa. Sunnuntaisin tavalliset harjoitukset, kuten tähänkin asti sekä keskiviikkona J03-joukkueen kanssa klo 17-18 Yläkoulun liikuntasalissa TEKNIIKKAHARJOITUKSET.

 

(korjattu 31.01.2013 2x viikossa harjoittelevat tästä eteenpäin VAIN Juniorit)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.