SSO:n Vuosilahjoitus -äänestys käynnissä 10.4.2015 asti!

FC Saukkolan Pallo on myös ehdolla SSO:n vuosilahjoituksen saajaksi.
Käy antamassa heti äänesi SauPalle!

Äänestys on päättynyt, nyt odottelemme tuloksia.

Tällä hakemuksella olemme mukana:
FC Saukkolan Pallo ry on perustettu v.2002. Olemme nuori, mutta nopeasti kasvava jalkapallon lajiseura. Seurassame pelaa tällä hetkellä 5 aktiivista lasten ja nuorten joukkuetta. Uusia joukkueita perustamme tarpeen mukaan, tänä keväänä esim. perustamme uuden v. 2010 syntyneiden joukkueen. Kesäisin harjoittelemme Nummen urheilukentän nurmella ja talvisin Oinolan, Pusulan ja Ikkalan koulun liikuntasaleissa. Kierrämme muutamissa turnauksissa vuoden aikana ja järjestämme itse koululaisjalkapalloturnauksen lähialueen kouluille syksyisin. Toimintamme perustuu ahkeriin ja vastuuntuntoisiin vetäjiin. Seura ei pysty maksamaan valmentajille tai muille vastuuhenkilöille palkkaa vaan toimimme täysin vapaaehtoisin voimin. Haluamme tarjota pelaajille ikimuistoisia ja hauskoja hetkiä kehittävän lajin parissa. Pyrimme kannustamaan ja innostamaan jokaista pelaajaa kehittymään omalla tasollaan paremmaksi ja taitavammaksi joukkuepelaajaksi. Pidämme tärkeänä valmentajien koulutusta, jotta harjoittelu pysyy mielekkäänä sekä pelaajille että valmentajille. Haaveilemme isommista ja lajille paremmin soveltuvista harjoittelupaikoista talvisin. Olisi hienoa päästä joskus harjoittelemaan myös tekonurmelle tai isompaan saliin, mutta varamme eivät salli tätä. Myös varusteita, kuten esim. ensiapulaukut ja pallot, uusitaan säännöllisin väliajoin. Tämä on suuri menoerä, etenkin kun varusteet uusitaan useammalle joukkueelle.

1 thought on “SSO:n Vuosilahjoitus -äänestys käynnissä 10.4.2015 asti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.